ErikaVeltheim

Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

Me ja monet muut naiset olemme kyllästyneitä tämän nykyisen tasa-arvoaatteen irvikuvan viime vuosien tempauksiin, joiden vuoksi voidaan perustellusti sanoa, ettei nykyfeministisellä aatteella ole enää mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.

”Aikanaan tärkeitä asioita, kuten naisten ääni- ja omistusoikeutta sekä muita tasavertaisia juridisia oikeuksia ajanut tärkeä yhteiskunnallinen liike on muuttunut eturyhmäpolitikoinniksi, jossa ihmisen sukupuolen ja ihonvärin perusteella määritellään oikeuksia ja sanojen painoarvoa”, toteaa eduskuntavaaliehdokas Erika Veltheim.

Nykyinen media ja etenkin Helsingin Sanomien Nyt-liite on täynnä feminismin kritiikitöntä ajamista, jossa journalismi on kadonnut jo ajat sitten. Samoin sukupuolentutkimuksessa yliopistoissa ei ole enää tieteellistä metodia noudattavaa faktapohjaista tarkastelua, vaan kyse on lähinnä puhtaasta ideologian pönkittämisestä. Toisaalta taas esimerkiksi Saara Särmä ja muut kokevat jotenkin edistävänsä asiaansa piirtelemällä sukupuolielinten kuvia väitöskirjoihin ja pukeutumalla vastaaviin päähineihin kulkueissaan.

”Tällä hetkellä liikkeeseen kuuluu olennaisena osana miesten syrjiminen, eri sukupuolille ja etnisyyksille rakennetut erioikeudet kiintiöillä, sananvapauden rajoittamispyrkimykset vihapuheen varjolla sekä naisia ja vähemmistöjä uhriuttava retoriikka, jossa kaikkiin ongelmiin on syynä lähinnä valkoihoinen mies joka on jossain mystisessä valta-asemassa”, naurahtaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Auri Siika-aho.

Miesten enemmistö pörssiyhtiöiden hallituksissa on ongelma, mutta naisten suhteellisesti suurempi osuus julkisen sektorin viroissa ei ole. Miesenemmistö teknisillä koulutusaloilla on ongelma, mutta naisenemmistö ylipäätään korkeakouluissa taas ei. Miesten korkea syrjäytymis-, alkoholisoitumis- ja itsemurhariski tai yliedustus työtapaturmissa ei ole ongelma puhumattakaan siitä, että nuorten miesten työttömyysaste on joka puolella Suomea selvästi korkeampi kuin naisilla. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 17 ihmistä ja kaikki heistä ovat naisia. Neljä viidestä tasa-arvovaltuutetusta on ollut naisia. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto työllistää 21 henkilöä, joista 15 on naisia ja nämä ovat kaikki ok.

“Emme kiistä etteikö lapsilla voisi olla jotain vanhoja roolimalleja miehille ja naisille sopivista ammateista, mutta enemmistö opettajista ja varhaiskasvatusalan työntekijöistä sekä yliopisto-opiskelijoista on naisia, joten naisethan ovat siten etuasemassa purkamassa vanhahtavia sukupuoliin liittyviä ammattikuvia ja ovat varmasti tulevaisuudessa enemmänkin edustettuina muilla aloilla”, miettivät eduskuntavaaliehdokkaat yhteistuumin.

Me naisina koemme naisia halventavana, jos meidät valitaan työhön tai tehtävään vain sukupuolemme takia vaikka tarjolla olisi ollut pätevämpi mieshakija, poliittisista tehtävistä puhumattakaan. Mitä tasa-arvoa edustaa 50/50 ajattelu asiassa kuin asiassa? Vaadimme kiintiöiden purkua. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää asettaa ihmisiä erilaiseen juridiseen asemaan etnisyyden tai sukupuolen mukaan, vaan tehtäviin pitää ehdottomasti valita pätevimmät ja kyvykkäimmät hakijat.

Toisaalta jos feministien mukaan sukupuoli on sosiaalinen konstruktio niin mihin me sitten edes tarvitsemme kiintiöitä?

Haluamme haastaa kaikki kyseenalaistamaan tämän “tasa-arvon” aatteen, sillä oikeaa tasa-arvoa se ei enää edistä mitenkään. Voiko yhden sukupuolen ja etnisyyden merkitystä jatkuvasti joka asiassa korostava aate olla tasa-arvoinen?

Kirjoittajat: Auri Siika-aho ja Erika Veltheim

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Perussuomalaisten trollitehdas näköjään lähettää sanasta sanaan samanlaisia kirjoituksia eri tekijöiltä. Tuskinpa niiden teho siitä paranee.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

No, "siskoilta" koordinaation puutetta.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
Oikea havainto. Kannattaa sopia, kumpi lähettää. Hyväkin kirjoitus alkaa vaikuttaa huvittavalta, jos sitä lähetetään monena kappaleena eri lähettäjänimillä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #24

Emmätiedä, suurin osa näistä on ihan tarkoituksella tuplana. Toki tyylikästä olisi molemmilta ollut laittaa loppuun maininta, että tämä nyt on yhteinen teksti sen toisen kanssa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #25

Jokainen voi tykönään miettiä sattuiko naisilla yhteisen tekstinsä julkaisussa kämmi vai onko tämä taas yksi todiste (Putinin) persujen trollitehtaasta? Jos tuli ensimmäinen ajatus mieleen olet tolkun ihminen jos taas ei olet, hmm, ainakin Usarin karuselliblogisti.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #25

Teimme luokkakaverin kanssa oppikoulussa äidinkielen ainekirjoituksessa vastaavanlaisen vitsin. Aiheena oli [oma nimi] ja [kaverin nimi] muistelevat. Tarina piti sijoittaa kauas tulevaisuuteen, jossa muistellaan nykyaikaa.

Otsikoin kirjoitukseni Janne ja Saku muistelevat ja kaverini Saku otsikoi oman aineensa Saku ja Janne muistelevat. Kirjoitimme yhteistyössä sanasta sanaan saman muistelon persoonapronomineja lukuunottamatta.

Kun aineet palautettiin, toisen meistä (muistaakseni minun; mieleen on jäänyt tuo runollinen alkusointu sa-sa) paperiin opettaja oli ensin kirjoittanut arvosanan mutta vetänyt sen sitten yli ja kirjoittanut, että "Sakun aine samanlainen!" Ja Sakun paperiin opettaja oli vain kirjoittanut "Jannen aine samanlainen!"

Eli meiltä jäi sillä kerralla arvosanat saamatta, mutta ei se meitä haitannut; pidimme itseämme ihan hyvinä muutenkin (ja tiesimme, että opettajakin sisimmissään piti)...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mitenköhän blogialustan säännöt suhtautuvat tällaiseen kirjoitukseen, joka selvästikään ei ole blogistin omasta kynästä vaan jonkun nimeämättömän joukon?

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Harmittaako arvoisia kommentoijia että ihmiset kirjoittavat mielipiteitään?
Ja vielä useita samanlaisia ’vääriä’ mielipiteitä? Kauhistus!

Pitäisikö kieltää kirjoittamasta?

Itse pidin että blogisti kirjoittaa asiaa josta on hyvä muistuttaa useammankin kerran. On kyse arvoista, tasa-arvosta. Paras/pätevin ihminen valittakoon avoinna olevaan tehtävään oli hän sitten nainen, mies, muunsukupuolinen, lesbo. hetero, bi-seksuaali, uskova, ateisti, minkä puolueen jäsen tahansa, jne.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ei harmita yhtään. Tällainen ei vain mene alustan säännöissä läpi. Pitää olla omaa tekstiä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #7

Tämä ei ole läheskään ensimmäinen kerta, jolloin useampi kirjoittaja julkaisee US:ssa saman tekstin.

Jännä että se alkoi ahdistaa juuri silloin kun julkaisijoiden nimen alla lukee "Perussuomalaiset".

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #8

En ole koskaan nähnyt tällaista saman tekstin julkaisemista. Kuka niin on tehnyt?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #10

No helkkari, totta kai käytän loppupäivän siihen, että lähden kaivelemaan arkistoa taaksepäin.

Ei ole ensimmäinen kerta, ei edes lähelle. Aiemmatkin ovat tyypillisesti olleet wannabe-poliitikkojen rykäisyjä, joissa on ilmeisesti pitänyt väkisin saada teksti jokaisen naamakuvan yhteyteen.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #10

@10. Muistan nähneeni aiemmin viime vuonna 2 kertaa samantapaisia julkaisuja, joissa molemmissakin tapauksissa olivat perussuomalaiset naiset ilmoittaneet saman sisällön peräjälkeen.

Käyttäjän IlkkaKyllnen kuva
Ilkka Kyllönen

Kun et sitten kyennyt kiistämään bloggaajan esilletuomia ilmiselviä tosiasioita, hyökkäät henkilöön syyttäen trollaamisesta. Feminismin todelliset kasvot ovat jo aikaa sitten paljastuneet.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kirjoitus itsessään on erinomainen ja totta kai teho paranee, jos julkisuus kasvaa. Kahdessa eri blogissa kirjoituksen lukee todennäköisesti useampi kuin jos se olisi vain yhdessä blogissa. Blogialustan sääntöjä olisi tietysti pitänyt noudattaa, eli kirjoittajien ei olisi pitänyt julkaista samaa kirjoitusta kahdessa eri blogissa, vaikka se onkin niin hyvä, että ansaitsisi niin monta lukijaa kuin mahdollista.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Ääristalinistieilla onneksi on mielipidevahti aina valmiina.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Lähetin jo ilmoituksen Uuden Suomen ylläpidolle, että samansisältöisiä sanasta sanaan ei pidä Puheenvuorossa olla.

Ongelmaksi tämän kaltaiset julistamiset muodostuu siinä vaiheessa, kun 10 eri henkilöä julistavat 10 samansisältöistä blogia ja näin on sitten Puheenvuoro pilattu.

Sama koskee raamattuvouhkaajia, niiden kirjoitukset pitää olla Vapaavuoron puolella, ei Puheenvuorossa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Hyvä että ilmoitit kaikille meille, että teit Ilmoituksen tästä! Ja tosiaan ei noita tainnut kuin 2 samaa olla. :)

Mitäs muuten olet mieltä tästä aiheesta? Oletko samaa mieltä vai eri?

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Plagiointi on se uusi normaali. Huhtasaarikin kopioi gradunsa, miksi ei siis opetuslapset perässä - omista aivoista viis, varsinkaan naisen aivoista.

Eväitä ei ilmeisesti ole oman tekstin tuottamiseen?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Taas huomaa hyvin, ettei oteta kantaa tekstin sisällön asiaan, vaan mennään blogistiin tai ihan muualle.. Kirjoittakaan hyvät ihmiset tästä tekstistä omat mielipiteet ja perustelut mielipiteillenne!

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Itse tekstihän ei ole hassumpi. Useista kohdista olen samaa mieltä ja epäkohtia nostettu hyvin esiin.

Se nyt vain on totta myös että saisi tulla sama teksti yhdeltä henkilöltä. En oikein ymmärrä miten tuo koordinointi noin heikosti onnistuu. Ja toki tekstin pitää olla omaa kirjoitusta tai ainakin maininta siitä kenen tekstiä se on. Nyt jäi vähän epäselväksi kun kaksi henkilöä pistää saman tekstin peräjälkeen - ei noin jatkossa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tästähän olisi voinut pistää vain ilmoituksen ylläpidolle, joka olisi asian hoitanut. Mitä siitä tarvitsee jokaisen tänne kommentoida erikseen? Ja vielä niin että ottamatta muuten kantaa koko asiaan!!

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

No meni ainakn viesti perille kyn porukka luki kahteen kertaan.

Ei nämä persut ihan hölmöjä olekaan :D

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Jos tuplateksti tosiaan rikkoo palstan sääntöjä niin eihän siinä silloin ihan rehellisin aikein olla liikenteessä.

On sitten jokaisen oma asia kannattaako aikaansa sellaisen sisällön lukemiseen uhrata, jos kerran kirjoittaja on luotettavuutensa tai siis sen puutteen jo tuonut ilmi.

Markku Koski

Taas täällä punaviher humppaajat vauhdissa,eivät ota kantaa itse asiaan.Nykyään feministit eivät ole naisten puolella vaan miehiä vastaan,nimenomaan valkoihoisia nettoveronmaksaja heteroita.Lähi idän juhlapaikan hakijoiden tekemisiin ja pikkutyttöjen groominkin em.kohdalla täysi radiohiljaisuus.Hei feministit teidän uskottavuus meni jo,ette vaan ite huomaa sitä kuplassanne.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

No nyt röllit pistivät uudet pohjat jopa Ritalalle ja väittävät, että blogi on trollitehtaan plagiaatti! Huikeaa. Ehkä kirjoittaja kuitenkin edustaa suomalaista, keskimääräistä, tolkun naista, enemmistöä, ja se trollipopula löytyykin ääri- äärivihervasemmalta.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

En aivan allekirjoita tekstiä, mutta allekirjoitan sen että näitä asioita pitäisi rohjeta käsitellä laajemmin, ilman ennakkoasenteita. Voimakkaimmat feminismin kriitikot joita tunnen ovat naisia. Itse en oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Yksi feministi puhuu tosi fiksuja ja kannatan täysillä, sitten tulee toinen jonka puheet saavat selkäpiitä karmimaan. Kumpaa kannatan jos kannatan feminismiä?

Tasa-arvon puolesta on vielä paljon tekemistä. On paikkoja joissa naisten asema on huonompi, paikkoja joissa miesten asema on huonompi ja paikkoja joissa muiden vähemmistöjen asia on huonompi.

Ostaisin persujen agendan paljon mieluummin jos ette vastustaisi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia niin henkeen ja vereen. Puhutte meinaan monesta asiasta ihan fiksujakin. En kuitenkaan halua tukea puoluetta joka haluaa viedä ystäviltäni oikeuden elää tasavertaisena kansalaisena.

Käyttäjän HarriLeinonen kuva
Harri Leinonen

Nyt en ehkä ole taas ajan tasalla kun tämä Kyuu kirjoittaa persujen vastustavan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia?
Eikös se persujen Sebastian Tynkkynen ole ihan umpi homo? Mitenkä sen vastustuksen laita silloin? Ja seurustelee vielä mustan miehen kanssa? Saakos hänestä enää kunnon rasistia millään?
Hä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Meinasin tykätä ja kommentoida, että asiasta olen samaa mieltä mutta puoluetaustasta en. Plagioinnin vuoksi sitten poistin tykkäyksen.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Vaatimattomuuttaan kommentoija Börje puristaa kokolailla eri kokoluokan asioita samaan möykkyyn. Tosiasiassa se, että tapahtuiko tykkäämisen meinaamista vai ei, on kohtuullisen merkityksetöntä sen rinnalla, että Börje on blogistin kanssa samaa mieltä nykyfeminismistä. Börjen kommentti olisi varmasti ollut mielenkiintoista luettavaa.

Käyttäjän HarriLeinonen kuva
Harri Leinonen

Pidätkö Börje itseäsi suvaitsevaisena?

Käyttäjän AuriSiika-aho kuva
Auri Siika-aho

Herää kysymys tässä kommentteja lukiessa, että jos kyseessä on yhdessä tehty kannanotto, jossa on kummankin sitaatit, niin millä perusteella se on plagiointia? Tai siis onko täällä kaikille tosiaan käsite "yhteistyö" vieras? :)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Kyllähän se tekstistä kävi ilmi, mutta on ehkä parempi laittaa loppuun allekirjoitukset tekstin tekijöiltä, niin täällä päivystävät kognitiivisesti rajoittuneemmatkin ymmärtävät.

Se, että päädyitte käyttämään tehokeinoa jossa teidät oli laitettu sitaattien lausujiksi, voi johdattaa tarpeeksi pahantahtoisen ajattelemaan, että joku muu on haastatellut teitä ja kirjoittanut tekstin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@28. Yhteiset allekirjoitukset blogin lopussa, 1 blogi.

Mieti itsekin, että jos tähän Puheenvuoroon tulee 40 eri henkilöltä 40 samanlaista julkaisua, niin heti on Puheenvuoro pilalla. Täällä ei todellakaan katsota tämän tapaisia julkaisuja suopeasti.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tämä selvä. Ei muuta kuin urputtamaan samasta asiasta ministereille Saarikko ja Mykkänen, jotka näyttävät juuri tehneen samoin.

Kumpihan ehtii ensin syyttämään ministereitä plagioinnista, Nyqvist vai Uimonen?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Sääntöjen mukaan pitkät lainaukset on kielletty. Tässä tapauksessa jompi kumpi kirjoitus oli käytännössä kokonaan lainaus.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

– Feminismi tarkoittaa syrjimättömyyttä. Haluamme luoda tasa-arvoisen yhteiskunnan sekä edistää miesten ja naisten asemaa.

Janne Salakka sanoo olevansa ylpeä siitä, että on feministi.

– Toivon, että yhä useampi mies uskaltaisi sanoa olevansa feministi. Se ei ole mitenkään epämiehekästä, vaan aitoa halua edistää näitä asioita.

Miehet ry:ssä on yli sata jäsentä eri puolilta Suomea. Janne Salakka sanoo, että järjestö on nostanut esiin monia miesten tasa-arvoon liittyviä ongelmia.

– Esimerkiksi nuorten miesten syrjäytyminen, sukupuolittunut asepalvelus, terveys ja hyvinvointi, koulutus- ja oppimiserot sekä turvapaikanhakijamiesten asema.

https://yle.fi/uutiset/3-10684988?fbclid=IwAR16Rc0...

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Tässä on yksi hyvä kirjoitus "passiiviselta" feministiltä.

"Joillekin feminismi on edelleen miesvihaa"

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/135397-kom...

Jutusta päätellen feministinaisten joukossa on erittäin fanaattisia henkilöitä.

Anna Sillanpää

Valitettavasti tätä ihmistä ei kiinnosta totuus. Faktat ohitetaan täysin.

Suomessa on naisten ja miesten väliset varallisuuserot erittäin suuret.

Suomessa on erittäin paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa ja paljon työsyrjintää ja työpaikkakiusaamista.

Olen itse teknologiateollisuudessa ja alalla on vaikka kuinka paljon syrjintää.

Aiheesta on vaikka kuinka paljon tutkimuksia, syrjintä on hyvin yleistä. Esim. 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 30% naisista oli kokenut syrjintää edellisen vuoden aikana. Suomessa ei ole teknisillä aloilla yhtään teknisen korkeakoulutuksen omaavaa naista esim. suuremman yrityksen hallituksessa vaikka miehiä on kuinka paljon. Ylemmässä keskijohdossakin erittäin vähän. Ulkomailla näitä on vaikka kuinka paljon. Esim. suomalaisessakin yrityksessä joka on ollut vuosikymmeniä Suomessa ja paljon vähemmän aikaa muissa maissa niin ulkomaisia naisia on vaikka kuinka paljon hallituksessa ja ylemmässä johdossa, ei pelkästään länsimaisia vaan myös esim. kiinalaisia ja intialaisia. Firmassa voi olla vain kourallinen naisjuristeja mutta heitäkin on enemmän korkeammassa asemassa kuin teknisen koulutuksen omaavia naisia vaikka näitä on ollut firmassa vuosikymmeniä satoja jossei tuhansia. Ei tarvitse katsoa kun Ruotsiin niin siellä on hallituksiin kelvannut runsaasti ruotsalaisia teknisen tutkinnon suorittaneita naisia. Venäjälläkin kauhea määrä, vaan ei Suomessa.

Olen itse ollut teknisellä alalla kohta 30 vuotta. Syrjintää olen kokenut vähintäänkin puolet siitä ajasta kun olen työskennellyt Suomessa, ulkomailla en ollenkaan vaikka olin siellä kauan sitten vuosia kahdessa eri maassa.

Suomessa syrjintä ei ole ollut vähäistä. Kerran tein ison järjestelmän tärkeintä toimintoa kun en suostunut suhteeseen esimiehen kanssa niin minut siirrettiin sivuun. Minua syytettiin esimieheni häirinnästä ja siinä meni ura ja mahdollisuus erittän isoihin optioihin. Tämän esimiehen työstä ei tullut senkään jälkeen mitään ja hänet siirrettiin sivuun. Minun urani tuhottiin turhaan. Lisäksi yritys sössi minun tekemät patenttiehdotukset jotka olisivat olleet yritykselle erittäin arvokkaita.

Tämä on vain yksi esimerkki kokemastani syrjinnästä. Se on usein systemaattista ja laajaa. Tiedän vaikka kuinka monta muutakin jolla on samanlaisia kokemuksia.

Usein myös suunnilleen kaikki tärkeät toimet jaetaan hyvä veli verkoston kautta ja kuinka ollakaan, ne menee miehille.

Toimituksen poiminnat